lauantai 27. lokakuuta 2012

Lumi

Valkoista paskaa
On kylmä ja ihmisellä jäätävät oltavat. Lumi on yllättänyt ennenkaikkea autoilijat (ne erityisen typerät autoilijat, jotka eivät ikinä muista talven tuomia haasteita autoiluun). Pelti kolisee, hampaat kolisee ja lumikolat raastavat pihoja. Sauvakävelijät saavat vihdoin kytkeä sukset kantapäänjatkeeksi. Riku Korhonen ilmoittaa nussineensa 180 naista (syntynyt 1972, jos on aloittanut panemisen 13-vuotiaana, tekee se 6.66 naista vuodessa. SAATANA, eihän se oo juuri mitään, eli oltaisko ihan hiljaa noista määristä?). Ai niin, kukaan ei tiedä kuka on Riku Korhonen, eli ei siitä sen enempää. Kylmä on jokatapauksessa.
Olen ajatellut hankkivani seuraavan talvisuojaimen:
 
Partahan on aivan erityisen hyödyllinen talvella, ZZtop aivan erityisen paska kesällä ja talvella.
Liukastelkaa, raapikaa laseja ja kylväkää sepeliä.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Naamioitumiskielto

30.11.2004 - Tunnistamattomaksi naamioituminen väkivaltaisessa tarkoituksessa kielletään mielenosoituksissa

Tunnistamattomaksi naamioituminen mielenosoitusten, yleisötilaisuuksien sekä muidenkin julkisella paikalla tapahtuvien yleisön kokoontumisten yhteydessä säädetään rangaistavaksi. Rangaistavuuden edellytyksenä on, että naamioituneen ilmeisenä tarkoituksena on ryhtyä käyttämään väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta. Tasavallan presidentti vahvisti rikoslain muutoksen (1006/2004) tulemaan voimaan 1. joulukuuta 2004.
Naamioituminen voi tapahtua eri tavoin, esimerkiksi kasvot kätkevällä päähineellä tai naamarilla. Tällainen naamioituminen esimerkiksi mielenosoituksissa on rangaistavaa vain, jos se kokonaan estää henkilön tunnistamisen ja jos se liittyy välittömästi uhkaavaan, henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan tai omaisuuden vahingoittamiseen.

Välitön väkivallan uhka saattaa ilmetä esimerkiksi siten, että naamioitunut joukko ryhmittyy yhden tai useamman henkilön ympärille ja sanalliset uhkaukset tai eleet osoittavat joukon ilmeisenä tarkoituksena olevan ryhtyä käyttämään väkivaltaa piiritettyinä olevia henkilöitä kohtaan. Omaisuuteen kohdistuva välitön uhka puolestaan saattaa ilmetä esimerkiksi siten, että naamioitunut joukko varustautuu vahingontekoon erityisesti soveltuvilla välineillä pyrkien samalla saamaan aikaan yleistä epäjärjestystä muussa väkijoukossa.

Rangaistussäännös koskee myös niitä mielenosoitusta seuraavia henkilöitä, jotka naamioituneina provosoivat mielenosoittajia väkivaltaan.

Rangaistuksena laittomasta naamioitumisesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta.

Naamioitumiskiellolla voidaan ehkäistä väkivaltaisuutta ja mellakointia mielenosoituksissa ja muissa yleisön kokoontumisissa julkisella paikalla. Näin edistetään rauhanomaista kokoontumisvapauden käyttöä. Lisäksi mahdollisuudet saattaa rikoksista epäillyt syytteeseen paranevat.
Poliisi saa tietysti naamioitua ja uhata väkivallalla, piirittää ilmanmuuta.
Mitä jos???
 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339480391.html
Kehoitan kaikkia siis naamioitumaan ja olemaan ilman mielipidettä tai samaa mieltä valtiovallan kanssa. Älkää piirittäkö, uhatko väkivallalla, rikko paikkoja, provosoiko, kiroilko, tehkö aviorikosta, tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Älkää myöskään piereskele saunassa. Mutta kokoontukaa vapaasti.


lauantai 13. lokakuuta 2012

Räjähtävät partyt

Aina välillä on hyvä vähän irrotella. Joskus jopa niin, että naama räjähtää!
Ai että minä rakastan rrrruutia!

torstai 11. lokakuuta 2012

Pussy Riot

Kommandopipot vs. Putin
Ei mikään ihme, että Putin voittaa feministit. Putin on mies ja Pussy Riot joukko idealistityttöjä. Kirkossa sekoilunko pitäisi tasavertaistaa sukupuolet? Häkki heilahti. Hölmöilyn avulla voi kyllä pyytää oikeuksia, mutta epäilen, että missään muuallakaan kyseinen tempaus ei johtaisi lakimuutoksiin tai presidentin eroon. Sitten vielä se musiikki.
Kaksi sähkökitaraa joiden piuhat on luultavasti työnnetty Leninin sieraimiin, yksi lippu ja 5 soittajaa ilman instrumentteja. Hieno orkesteri. Ehkä Putinkaan ei jaksa kuunnella ihan mitä tahansa paskaa. Pieni ote laulun sanoista: 

Страна идет, страна идет на улицы с дерзостью
Страна идет, страна идет прощаться с режимом,
Страна идет, страна идет феминистским клином
А Путин идет, Путин идет, прощаться скотом

Ihan kiva, mutta tuskin Madonnakaan kaikessa viisaudessaan mitään tuosta ymmärtää. Madonna ja muut tästä tapauksesta innostuneet artistit voivat varmasti ostaa rahalla oman sananvapautensa ja kansalaisoikeudet rikkailla ihmisillä nyt muutenkin on varmasti eri luokkaa kuin Venäläisillä opiskelijatytöillä. Joten eiköhän näillä kannanotoilla oteta vain ylimääräiset mediahuomiot omaan laariin. Putin pystyy kesyttämään siperiantiikerin pelkällä katseellaan, pikkukissat erivärisissä kommandopipoissa ei siis tuota suurempia ongelmia. Eli; jos te tytöt haluatte muutoksia, tehkää jotain mikä edes näyttää tai kuulostaa järkevältä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Jääkiekko

Lapa jäähän!
Jääkiekko on laji, missä yritetään saada kumista valmistettu (mitat: paksuus 2,54 cm, halkaisija 7,62 cm ja massa 156–170g) peliväline ylämummoon. Jaloissaan pelaajat käyttävät luistimia joilla he luistelevat jäällä eteenpäin, taitavimmat jopa takaperin. Kiekkoa liikutellaan mailalla, mutta sitä voi myös käyttää vastustajan vahingoittamiseen. Myös nyrkillä voi lyödä vastustajaa. Terä-, ja ampuma-aseita ei minun tietääkseni vielä käytetä, mutta olen kuullut, että roskiksellakin voi vittumaisen bussikuskin saada tyrmättyä. http://www.youtube.com/watch?v=5JnWDC2hKEE
Pelin oikeudenmukaisuudesta vastaa erotuomari, tuomarin paita on mustavalkoraidallinen ja tavallisten silmien sijaan he käyttävät puisia silmiä. Jääkiekko on hyvin suosittu laji, melkein joka maasta löytyy jääkiekkoilija. Suomi on voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden kerran, vuonna 1995. Harrastukseen pääsee mukaan varsin pienellä panostuksella; tarvitset vain luistimet, mailan, polvisuojat, housut, kypärän, alasuojan, hartiasuojat, kyynärsuojat, hanskat, kaulasuojan, jäähallin, nuuskaa, eristysteippiä ja hajusuolaa.
Mielenkiintoiseksi lajin tekevät maalivahdit, he käyttävät maskia. Seuraavalla videolla näemme hyvän kitaramusiikin säestämänä kuinka maskit ovat vuosien saatossa kehittyneet.