maanantai 17. joulukuuta 2012

Räjähtävät partyt osa 2

The end

Party mask kokee elämänsä juhlakauden. Hänet hypnotisoidaan linnan jatkoilla ja aamulla hän herää metsästä. On hyvin runsas päänsärky ja suuta kuivaa. Juhlimisella on hintansa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Silmät

Voiko ilotulite osua silmään?

Tottakai voi ja mahdollisuus paranee jos silmiä on useampia.
Uusi vuosi on tuloillaan ja silloin saa oikein luvan kanssa värjätä taivasta värikkäillä räjähdyksillä ja ympäristön saa laiminlyödä kaikella sillä materiaalilla mikä tulituksesta jää jälkeen. Naamarilaboratoriossa ei malteta mitään uusiavuosia odotella, vaan räjähdeholvista kaivettiin ruutia jo näin joulun alla. Testissä oli vanha kunnon suojalasimyytti. Eli ilotulite voisi osua silmään, jollei suojalaseja käytä.
 
Ja hyvät hyssykät, olisitteko voineet kuvitella, että silmään osuminen olisi jopa näin todennäköistä? Silmien kipeytymisen lisäksi ilotulitus saattaa aiheuttaa jopa reikiä naamariin. 
Testin tuloksia analisoidessani, voin kädenlämpimästi suositella jokaiselle ympärivuotista suojalasien käyttöä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Koira

Canis lupus familiaris

Vietnamissa se on suosittua ruokaa, jota syödään myös koska sen uskotaan tuovan hyvää onnea. Etelä-Koreassa koirien syöminen kiellettiin vuoden 1988 olympialaisten ajaksi. Koreassa koiran lihan uskotaan parantavan voimia ja viriliteettiä. Taiwanissa koirien syöminen kiellettiin lailla vuonna 2001.
Koiran liha on voimakkaan makuista ja hajuista. Se maustetaan voimakkaasti ja tarjotaan usein alkoholin kanssa. Koreassa suosittua on etenkin koiranlihakeitto. Koiran suosio on kasvanut etenkin rikastuneessa Pohjois-Vietnamissa, jossa on kehitetty myös uusia eksoottisia reseptejä. Parasta koira on korkeintaan vuoden ikäisenä. Syötäväksi tarkoitetut koirat kasvatetaan tarhoissa tai kerätään maaseudulta. Kiinassa pohditaan lakiesitystä koirien syömisen kieltämiseksi, koska kasvava keskiluokka on alkanut pitää koiria lemmikkeinä.
Mitä ihmettä? Koira lemmikkinä? Ja kai se pääsisi vielä sisälle asuntoihin ja saisi jonkun pussittamaan ulosteetkin? Hullu idea.
Koiran saa hengiltä vaivattomasti myös kaasulla, jonka jälkeen se valmista paistettavaksi.
Ottakaa kuitenkin huomioon, että kaasunaamarein varustautuneet koirat eivät kuole kaasulla. Näitä paremmin varustautuneita koiria voi kokeilla vaikka puukottaa.

Historia tuntee myös varsin menestyneitä koiria. Mm. Lassie, Ransu, Rantanplan, Pluto, Karri Koira, Idefix..
Plutosta tuli mieleen, että kilpajuoksun avaruuteen päättyi niukasti koirien voittoon. Laika-koira matkusti kiertoradalla ja edelleen näinäkin päivinä astronautit saattavat liukastua Laikan jätöksiin.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Movember

Kill eturauhassyöpä!
Nyt kun on marraskuu, on aika toimia viiksien avulla miehiä vastaan kenellä on kullisyöpä.
Minä vastustan jyrkästi syöpää ja syöpää kasvattavia ihmisiä! Syöpyneet ihmiset tulee tänne ja vie meidän työt ja naiset. Tämä on saatava loppumaan! Lapsetkin pelkää, että koska se syöpäsetä tulee ja kuolee päälle. Jos näette jollakin syövän, ei ole väärin turvautua omankädenoikeuteen. Mutta se mitä jokainen voi vähintään tehdä, on viiksien kasvatus. Itselläni alkaa olemaan jo melkoiset pensselit.
Syöpä on oikea ihmiskunnan syöpä!

Kobe Bryant

Black Mamba
5* NBA mestari
2* finaalien MVP
MVP 2008
14* All-Star pelaaja, 4* All-Stars MVP
10* All-NBA First Team
2* Olympia kulta
1 raiskaussyytös
Ei hassummat tilastot mieheltä jonka nimi on valittu ruokalistasta.
Kobe liityi naamarijengiin 2012 All-Stars pelin jälkeen, Dwyane Waden kyynärpäätaktiikan seurauksena.
Naamio huutokaupattiin 67100 dollarin hintaan hyväntekeväisyystarkoituksesa. Ei tietoa oliko kyseessä tuo musta maski vaiko aiempi läpinäkyvä versio. Jokatapauksessa minulla ei olisi varaa noin arvokkaisiin naamioihin, joten taidan printata tästä itselleni tällaisen:
Veikkaukseni NBA-kaudelle 2012-2013 on että Kobe ei saa kuudetta sormusta. Sorry.

Israel vs. Hamas

2012
Rauhaa ei ole tulossa. Raketit lentelevät ja pommit paukkuvat. Hamas haluaa hävittää Israelin ja Israel haluaa pyyhkiä kaikilla Palestiinalaisilla perseensä. Hamas ei tule toimeen muiden Palestiinalaisten kanssa ja Juutalaiset ovat valinneet itsensä valituksi kansaksi viis veisaten kaikista muista. Siviilien tappaminen on oikeutettua molemmin puolin, jopa lapset ja YK saavat osansa. Johtajat vaihtuvat ja sama kaava toistuu aina uudestaan. Juutalaisvaltion perustaminen keskelle Arabialuetta lienee historian huonoimpia ratkaisuja ja huonoja ratkaisuja seuraa aina uusi aalto huonoja ratkaisuja. Israelilla on oikeus perustaa valtio, mutta heillä ei ole aikomustakaan antaa muiden kansojen perustaa omaa valtiota. Siitä pidetään huoli 16000000000 dollarin vuotuisella puolustusbudjetilla. Tuolla rahalla saisi todella monta naamiota, jotka voitaisiin jakaa tasan kaikkien maailman kansojen kesken. Ja kaikilla olisi hauskaa, sodat tipotiessään.
 Hamas esittelee kalustoaan perinteisissä Palestiinalaisnaamioissaan.
Juutalainen tarkistaa kirjastaan kenet Jumala haluaisi hänen seuraavaksi tappavan.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Herra presidentti

Naamarivaalit
Yhdysvaltalaiset saivat taas kerran päättää kuka heistä (tai siis kahden puolueen valitsemasta kahdesta ehdokkaasta) saa matkustaa Limo One:lla, lentää Air Force One:lla ja päristellä Marine One:lla salkussaan Maailmantuhoamisnappi One. Ehdokkaista toinen on jo neljä vuotta sillä pallilla jäpittänyt ja jatkaa siitä mihin jäi. Toinen taas on mormoni ja rahamies. Onneksi parempi voitti. Naamareita valmistettiin molemmista ja ilmeisen paljon myös käytettiin, samaan ajankohtaan osuneen halloweenin ansiosta.



Naisille ja naistenmielisille on myös saatavilla First Lady:
Ryöstöissä nämä ovat olleet myös suosittuja. Onnea ja menestystä maailman suurimman sirkuksen johtamiseen.

Päiväkahviseuraa

Rotta vs. ikääntynyt Punahilkka
Välillä (ei tietenkään aina) on mukava kutsua tuttavia kylään ja juoda oikeen kunnon päiväkahvit.
Kahvi on kylläkin pahan makuista, mutta olisihan se hieman oudon kuuloista kutsua vain pöydän viereen istumaan ilman mitään juomaa. Tänään kutsuin ystäväni Rottamiehen ja Punahilkan keskustelemaan kanssani Iisalmen uimahallin aukioloajoista. Kerrottakoon myös lukijoille, että Iisalmen uimahallin aukioloajat voi tarkistaa osoitteesta: http://www.iisalmi.fi/Suomeksi/Palvelut/Liikuntapalvelut/Uimahalli/Aukioloajat.iw3
Totesimme lähes yksimielisesti, että Iisalmen uimahalli on avoinna riittävästi ja tarpeeksi usein. Sitten Rottamies ja Punahilkka poistuivat luoteeseen, itse lähdin lounaaseen, koska en ollut ehtinyt syömään aamiaisen jälkeen. Terveisiä Rotalle ja Punahilkalle, tulkaa taas pian käymään! Kuvan otin muistoksi:































































lauantai 10. marraskuuta 2012

Spiderman

Totuus kulissien takaa.
Tällaisena hoikkana ja ketteränä ihmemiehenä Peter Parker on esitetty sarjakuvissa ja valkokankaalla, mutta harva meistä tietää asiasta totuuden. Hämähäkkimies on kotoisin Yhdysvalloista ja Amerikkalaiset ovat ylipainoisia, Spiderman ei ollut poikkeus. Hän oli itseasiassa jo ennen syntymäänsä suurikokoinen ja hänen synnytyksestä tuli suoranainen tragedia. Hämähäkkiäidin vagina räjähti ns. tuhannen pillun päreiksi hänen pusertaessaan pienokaistaan (tässä tapauksessa suurikoista) maailmaan. Spiderdad oli häipynyt jo ennen lapsen syntymää, joten hänet kasvatti täti May ja setä Ben. Oliko sitten kyse sisarten välisestä avioliitosta, vai miksi täti ja setä olivat yhdessä? Sukurutsa oli ilmeisen yleistä tuon ajan Amerikassa.

Peter Parkerin lapsuus
Peter oli luokkansa lihavin poika. May-täti oli hyvä kokki, sipsit maistuivat ja television katselu vei aikaa; nämä saattoivat vaikuttaa Hämähäkkipojan lihomiseen. Ystäviä hänellä ei ollut, kukaan kun ei halunnut leikkiä pojan kanssa joka pukeutui niin erikoisesti.

Nuoruus ja opiskelut
Peter ei loistanut koulussa, liikuntatunnilla hänet valittiin aina viimeisenä joukkueeseen niinkuin lihaville aina käy. Tytöt eivät olleet Hämähäkkiteinistä kiinnostuneita, vaan antoivat neitsyytensä muiden poikien vietäväksi. Peteriä kuitenkin kiinnosti yksi tyttö ylise muiden; muuan Mary Jane Watson. Poikuutensa Peter menettikin Mary Janelle joka ensihumalansa harhaannuttamana sammui kotibileissä Peterin viereen. High-schoolissa Hämähäkkinuorukainen teki ratkaisevan virheensä; eräs paikallinen hippi tarjosi hänelle marihuanaa ja sitä piikitettyään hän oli heti koukussa. Tämä vaarallinen porttihuume johti nopeaan syöksykierteeseen ja ennenpitkää hänestä tuli kokaiiniriippuvainen ja koulu jäi kesken.

Lihominen jatkuu

Peter ei ymmärtänyt mistä hänen lihomisensa johtui, arveli ettei Amerikkalainen pizza, burger, kokis, donitsi -ruokavalio olisi siihen syyllinen vaan geenit ja isot luut. Muotilehdissä kun on aina muistutettu mustan hoikentavasta vaikutuksesta, tarttui tähän syöttiin myös Hämähäkkimies. Lopputulos ei vastannut lähellekään odotuksia. Peter tunsi itsensä entistä lihavammaksi.

Takaisin punasinisiin
Huumeidenkäytön ja syömisen Peter rahoitti ryöstöillä, pikavipeillä ja kiinteistönvälityksellä, mitkä johtivat hänet yhä syvempiin vaikeuksiin. Ben-setä sai surmansa Peterin huumevelkojen perinnässä, kun pahamaineiset mafiasuvut Lindorff ja Intrum Justitia olivat hänet kidnapanneet. Myös pullantuoksuinen May-täti joutui näiden verenhimoisten raakalaisten kynsiin, eikä Peter pystynyt häntä pelastamaan.
 Ottovanhempiensa synkästä kohtalosta masentuneena Spiderman alkoi turruttaan itseään alkoholilla.
Ja pian antauduttuaan tämän vaarallisen huumeen orjaksi, Hämähäkkimies joutui kodittomaksi.
Spidermanin kuolema

Eräänä maaliskuisena sunnuntaina vuonna 2014 Hämähäkkimies kuoli lihavuuden aiheuttamiin vammoihin yksin, peloissaan ja lihavana. Peter Parkerin hautapaikka on kolmen tavallisen haudan kokoinen, koska hän oli lihava.

Niin ja jos joku jäi miettimään sitä seittiä, niin oli Hämähäkkimiehellä kuitenkin se ominaisuus, hän ei vaan ikinä keksinyt sille kovin hyödyllisiä käyttötarkoituksia..














maanantai 5. marraskuuta 2012

Hollywood Undead

Rapcorea arvaatteko mistä?
Oikea vastaus: Hollywoodista.
Hollywood on ripauksen yli sadantuhannen ihmisen kaupunginosa Los Angelesissa. Siellähän tehdään niitä elokuvia, tai siis tehtiin, nykyäänhän ne tehdään jossain niillä seuduilla. Jalkakäytävissä on tähtiä ja tähtien raajojen jälkiä on ikuistettu betoniin. Niin ja se kyltti; no sekään ei ole kyllä Hollywoodissa, mutta kuuluisahan se toki on.
Tämä kyltti on Tampereelta, Hervannan kaupunginosasta:
Mainio paikka sekin. Hervannassa ei tehdä elokuvia vaan teekkareita ja poliiseja. Tarkemmin kun ajattelee, ei se sittenkään ole niin mainio joten pysytellään kuitenkin Hollywoodissa.
Hollywood Undead on yhtye mistä en tiedä mitään, eikä nyt jaksa ottaa tästä sen enempää selvääkään.
Naamarit on, joskaan ei kovin erikoiset. Musiikki on tai siis sekään ei ole kovin erikoista. Video:
 
Ja kuinka ollakaan, tämähän on plagioitu Suomalaisen superyhtyeen Kwanin superkappaleesta Padam!

Näyttäisi siltä, että 2000-luvun Helsingissä ajettiin yöllä lantakärryillä ympäri kaupunkia esittämässä maailman huonoimmat rap-lyriikat. Undead?

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lumi

Valkoista paskaa
On kylmä ja ihmisellä jäätävät oltavat. Lumi on yllättänyt ennenkaikkea autoilijat (ne erityisen typerät autoilijat, jotka eivät ikinä muista talven tuomia haasteita autoiluun). Pelti kolisee, hampaat kolisee ja lumikolat raastavat pihoja. Sauvakävelijät saavat vihdoin kytkeä sukset kantapäänjatkeeksi. Riku Korhonen ilmoittaa nussineensa 180 naista (syntynyt 1972, jos on aloittanut panemisen 13-vuotiaana, tekee se 6.66 naista vuodessa. SAATANA, eihän se oo juuri mitään, eli oltaisko ihan hiljaa noista määristä?). Ai niin, kukaan ei tiedä kuka on Riku Korhonen, eli ei siitä sen enempää. Kylmä on jokatapauksessa.
Olen ajatellut hankkivani seuraavan talvisuojaimen:
 
Partahan on aivan erityisen hyödyllinen talvella, ZZtop aivan erityisen paska kesällä ja talvella.
Liukastelkaa, raapikaa laseja ja kylväkää sepeliä.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Naamioitumiskielto

30.11.2004 - Tunnistamattomaksi naamioituminen väkivaltaisessa tarkoituksessa kielletään mielenosoituksissa

Tunnistamattomaksi naamioituminen mielenosoitusten, yleisötilaisuuksien sekä muidenkin julkisella paikalla tapahtuvien yleisön kokoontumisten yhteydessä säädetään rangaistavaksi. Rangaistavuuden edellytyksenä on, että naamioituneen ilmeisenä tarkoituksena on ryhtyä käyttämään väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta. Tasavallan presidentti vahvisti rikoslain muutoksen (1006/2004) tulemaan voimaan 1. joulukuuta 2004.
Naamioituminen voi tapahtua eri tavoin, esimerkiksi kasvot kätkevällä päähineellä tai naamarilla. Tällainen naamioituminen esimerkiksi mielenosoituksissa on rangaistavaa vain, jos se kokonaan estää henkilön tunnistamisen ja jos se liittyy välittömästi uhkaavaan, henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan tai omaisuuden vahingoittamiseen.

Välitön väkivallan uhka saattaa ilmetä esimerkiksi siten, että naamioitunut joukko ryhmittyy yhden tai useamman henkilön ympärille ja sanalliset uhkaukset tai eleet osoittavat joukon ilmeisenä tarkoituksena olevan ryhtyä käyttämään väkivaltaa piiritettyinä olevia henkilöitä kohtaan. Omaisuuteen kohdistuva välitön uhka puolestaan saattaa ilmetä esimerkiksi siten, että naamioitunut joukko varustautuu vahingontekoon erityisesti soveltuvilla välineillä pyrkien samalla saamaan aikaan yleistä epäjärjestystä muussa väkijoukossa.

Rangaistussäännös koskee myös niitä mielenosoitusta seuraavia henkilöitä, jotka naamioituneina provosoivat mielenosoittajia väkivaltaan.

Rangaistuksena laittomasta naamioitumisesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta.

Naamioitumiskiellolla voidaan ehkäistä väkivaltaisuutta ja mellakointia mielenosoituksissa ja muissa yleisön kokoontumisissa julkisella paikalla. Näin edistetään rauhanomaista kokoontumisvapauden käyttöä. Lisäksi mahdollisuudet saattaa rikoksista epäillyt syytteeseen paranevat.
Poliisi saa tietysti naamioitua ja uhata väkivallalla, piirittää ilmanmuuta.
Mitä jos???
 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339480391.html
Kehoitan kaikkia siis naamioitumaan ja olemaan ilman mielipidettä tai samaa mieltä valtiovallan kanssa. Älkää piirittäkö, uhatko väkivallalla, rikko paikkoja, provosoiko, kiroilko, tehkö aviorikosta, tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Älkää myöskään piereskele saunassa. Mutta kokoontukaa vapaasti.